Animaaniota

Tällä viikolla kasit aloittivat animaatioidensa teon. Sen kunniaksi sivun oikean laidan videot esittelevät pala-animaatiota.

Lisää linkkejä ILMAISIIN ohjelmiin

Teemun innoittamana lisäsin linkkejä kolmeen eri ohjelmaan tuonne sivun oikeaan kolumniin. Nämä ovat: GIMP, Inkscape sekä Blender. Gimp on eräänlainen vastinen Photoshopille, lähes yhtä monipuolinen ja taitavan käyttäjän käsissä saa kuviin kohennusta. Blender taitaa 3D-mallinnuksen sekä videoeditoinnin. Inkscape on vektorigrafiikkaeditori. Kokeilkaa ihmeessä, kun ilmaiseksi saa! 

Uutta tällä viikolla

Tällä viikolla on ollut hiljaista mitä tulee uusien töiden aloittamiseen. Seiskoista C jatkoi mallikkaasti animaatioidensa työstämistä ja ensi-iltoja voidaan varmaan jo pitää ensi viikolla. Ysien toinen puolisko lähti TETtiin ja toinen puolisko tuli takaisin, joten digikuvaus jyllää vieläkin sillä luokkatasolla voimakkaasti.  Kasit puolestaan jatkoivat paitojen suunnittelua sekä kasvojen piirtämistä.

Lukion ykköskurssi paahtaa vielä viimeisiä kertoja maalausten parissa.

Pelikilpailu nuorille

Jos videopelisuunnittelu on lähellä sydäntäsi, voit kokeilla taitojasi Pelixi -pelikilpailussa, joka on suunnattu juuri nuorille, innokkaille ihmisille. Kilpailuun voi osallistua kirjallisellla suunnitelmalla peli-ideasta tai jopa pelattavissa olevalla demolla tai demon osalla. Tiedän muutaman pelifanaatikon Kellokoskelta, joiden kannattaisi osallistua... Aikaa osallistua on 1.3.2008 asti, eli aikaa olisi suunnitella mitä mielikuvituksellisimpia teoksia. Lisätietoa täältä.

Tänään teimme

Tänään jotkut kasit alkoivat tehdä lisätehtävänä T-paita -kuvasarjaa. Tehtävänä oli suunnitella kolme t-paitaa, joissa jokaisessa olisi idea tai sanoma. Sen jälkeen he suunnittelivat kortin, joka jaetaan t-paidan ostajalla, joka selventää t-paidassa esitettyä ideaa/sanomaa. Viimeiseksi oppilas valitsee yhden kolmesta t-paitasuunnitelmasta ja tekee a3-maalauksen tai piirustuksen, jossa t-paidan käyttäjä on hänelle mieluisessa ympäristössä.

Lukion ykköset jatkoivat puurtamistaan haastavien tehtävien parissa.

Tänään teimme

7A:n kanssa aloitimme tänään uuden tehtävän uudella tekniikalla. Tehdävän nimi oli "Tarinoista kuviksi". Tavoitteena oli sanoma- tai aikakauslehden tarinan perusteella tehdä a3-kokoinen guassimaalaus. Jälki oli räiskyvää ja hyvin ekspressiivistä. Seuraavilla maalauskerroilla pyrimme keskittymään tasaisiin väripintoihin, suunnitteluun ja rauhalliseen työskentelyyn.

Kasien kanssa aloimme tutkia ihimiskasvojen piirtämistä videon ja luennon inspiroimana.

Teoksia tästä lähin muuallekin kuin webbiin

Olethan jo huomannut, että ruokalan aulaan on ilmestynyt hienoja yhdeksännen luokan pastellimaalauksia aiheena "Värikkäät ilmeet". Yläasteen ja lukion seinät alkavat muutenkin saada lisää taidetta koristukseksi, kun Sanna-ope ehdotti, että lukion luokkiin voisi laittaa seinille oppilaiden töitä. Surrealistiset nestetussimaalaukset lukion ykköskurssilta ainakin lähtevät heti näytille, niin mahtavasti he ovat oppineet ko. tekniikkaa käyttämään. Lukion kolmosten videopelikannet valitettavasti annoin jo pois, mutta eiköhän sitä taidetta ole vielä yllin kyllin näytteille asti.

Videopelien väkivaltaisuudesta

Kuvien kielellä -jatkokoulutuksessa tuli esille tällainen testi, jossa voi testata tietoa väkivaltapeleistä. Mukavasti siellä on tietoa videopelien myyteistä, joita vahvistetaan ja murretaan. Kannattaa katsoa ja esitellä vanhemmille ja tuttaville.